Maputoon yli vuorten - kun erehdys on lahja

Hyvää uutta vuotta Afrikasta, rakkaat lukijani! Kiitos, että olette mukana. Rajapyykki se vuodenvaihdekin on. Siksi aloitan blogivuoden kertomalla lumoavasta rajanylityksestä, joka tehtiin aatonaattona Etelä-Afrikasta Swazimaan kautta Mosambikiin.

Joskus erehdys on lahja. Jos olisimme tehneet taustatyöt huolella ja selvittäneet, millainen tie Barbertonista Josefsdalin raja-asemalle Swazimaahan ja sieltä edelleen Mosambikin suuntaan meitä odottaa, olisimme luultavasti valinneet toisin.

Swazimaan lehmä toivottaa hyvää uutta vuotta!

Kävimme joulunalusviikolla Etelä-Afrikassa muutaman yön lahja- ja safarireissulla Suomesta vierailevien perheenjäsenten kanssa, ja tarkoitus oli palatessa välttää meitä lähimmän raja-aseman Ressano Garçian loputtomat jouluruuhkat. Päätimme uteliaina kokeilla aikaa säästääksemme uutta reittiä.

Ei jouluruuhkaa Josefsdalissa.

Mitään ei sitten ajotunneissa voitettu.
Mutta harva ajo Etelä-Afrikasta Mosambikiin tarjoaa viewpoint-pysähdyspaikkoja vuorilla, kivistään kuulun Barbertonin luonnonpuistomaiseman , jossa nuorempi poikamme oli marraskuussa käynyt Geotrail-reissulla geologian luokkaretkellä, ja kaupan päälle vielä kulttuurikierroksen eli lauantaiarkeaan viettäviä swazimaalaiskyliä, joiden läpi Pajeromme körötteli lehmiä väistellen (ne iänikuiset lehmälaumat!), totisten tuijotusten saattelemana.

Barbertonin maisemaa. Näettekö tien?

Ei ihme, minäkin olisin kyllä tuijottanut ja miettinyt, mistä nuo matkailijat tuohon tipahtivat. Josefsdalin raja-asema, kun sinne vihdoin pääsimme, oli pieni ja tyhjä, ja ymmärsin silloin jo, miksi.

Vesipiste!

Se oli muuten ensimmäinen täällä päin näkemäni raja-asema, jossa janoinen matkailija sai juodakseen kylmää (lähde?)vettä hanasta. Ylellistä!

Tiedättehän sanonnan, jonka mukaan matkanteko on tärkeämpää kuin perillepääsy. Katsokaa, miltä Swazimaan valtatie (kartan mukaan todellakin yksi pääteistä) näytti, niin ymmärrätte että tällä reissulla tuo asenne palveli. Teiden laatu muuttui kuin taikaiskusta Josefsdalin rajan jälkeen, kun siirryttiin Etelä-Afrikasta Swazimaan puolelle.

Afrikkalainen värimaailma.

Jos vielä Nelspruitissa ihmettelimme, oliko navigaattori erehtynyt arvioidessaan eräänkin 80 kilometrin etapin taittuvan neljässä tunnissa, pian olimme viisaampia. Toisaalta on aina hauskaa olla samana päivänä kolmen maan kamaralla, vauhdista viis.

Afrikan tiet opettavat kärsivällisyyttä, ja etäisyydet kerrotaan muutenkin pikemminkin ajoaika-arvioina kuin kilometreinä.

Hidasteita ei tarvita, kun on lehmät.

Kuski oli onnellinen päästessään vihdoin kokeilemaan kaikkia maastoauton ominaisuuksia, ja kun manuaalinen vaihtomahdollisuus löytyi, ajokkikin tuntui saavan siivet selkäänsä kuoppaisilla sorateillä.

Viittojakaan ei aina ollut. Luotimme siihen, että edessämme kömpivä Toyota oli menossa samaan suuntaan. Eikä vaihtoehtoja oikeastaan paljon ollutkaan. Alla päätie heti Josefsdalin jälkeen.

Kylistä minulla ei kuvia olekaan. Tunnustan, että käytin ne hetket mieluummin ihmisten katselemiseen kuin välillä hiukan epäluontevaan kännykkäkuvaamiseen ohikiitävän auton ikkunasta. Avoimeen töllötykseen vastasi mieluummin omalla avoimella katseella, hymyllä ja kädenheilautuksella.

Toyota johti kulkua arvokkaasti ryömien

Illalla oli mukavaa päästä Swazimaan ja Mosambikin väliselle Lomahashan raja-asemalle ja sieltä puolisentoista tunnin kuluttua kotiportille. Kerrankin kenestäkään ei kuitenkaan tuntunut siltä, että matkapäivä olisi mennyt hukkaan. Ei tätä toiste tarvitse tehdä, mutta se onkin paras tapa vaalia joulumatkan muistoa.

Se väistämätön Milloin ollaan perillä -tiedustelukin takaluukusta tuli tällä kerralla harvinaisen myöhään.

Kas näin kulkee kaali.

Maputon tuntumassa saimme eteemme kaaliauton kuin Richard Scarryn kirjoissa ikään. Pitääpä muistaa pestä kaalit ekstrahyvin nyt kun on nähnyt kuljetustyylin! Huomatkaa oikealla myös afrikkalainen kadunvarsivaatekauppa.

Terkuin Lotta

PS. Random-tietoa! Miksi jonot Etelä-Afrikan ja Mosambikin raja-asemalla olivat loppuvuonna niin valtavat, kun taas Swazimaan asemilla oli autiota? Lihan himo on yksi syy! Kesälomaansa viettävät, sankoin joukoin Mosambikin rannoille vyöryvät parempiosaiset eteläafrikkalaiset haluavat pakata mukaan omat braai-grillilihansa, sillä braai on maan ruokakulttuurissa liki pyhä asia, jota mikään ei saa vaarantaa. Etelä-Afrikan ja Mosambikin syleilyyn sijoittuva Swazimaa olisi muuten hyvä kauttakulkumaa, mutta se ei salli lihan kuljetusta, joten vaihtoehdoksi jää jonottelu. Kyllähän Mosambikista saa eteläafrikkalaista tuontilihaa, mutta lomalainen pelaa varman päälle, missä tietysti on täällä oma järkensä, koska ruuan saatavuus voi olla arvaamatonta. Ennemmin jono kuin puutteellinen kesäjoulubraai.