perjantai 5. tammikuuta 2018

Lapsityövoimaa ja lateksia

Mosambikissa lapset myyvät kaduilla vähän kaikkea - hedelmiä, pähkinöitä, keksejä... Nyt loma-aikana nuoria katumyyjiä päivystää tavallista enemmän, mutta lukukausienkin aikana lapsia kantamuksineen näkyy turhan usein.

Koulu jää kesken, kun lasten on pakko kantaa kortensa kekoon joko myymällä jotain - tai muilla tavoin. Se tavallinen tarina etenkin pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

Ostin pojilta pari keltaista hedelmäkimppua 30 kilometrin päässä Maputosta, Macanetan rantaan vievällä tiellä. Paljasjalkaiset laiheliinit pinkoivat liikkuvan auton rinnalla niin kauan, että kuski heltyi. Hyvä myyntitaktiikka!

Lateksia, myrkkysiemeniä ja C-vitamiinia?

Kotimatkalla mietin, mitä tulin ostaneeksi. Tytär muisti oppaan poimineen näitä puista vuosi sitten ratsastusretkellä Macanetassa, mutta hänkään ei tiennyt niistä enempää.

Vaikka kysyisinkin hedelmien nimiä, ne ovat yleensä sen verran erikoisia, että unohtuvat pian. Mosambikin teillä ja toreilla myydään paljon minulle täysin outoja lähinnä paikallisten käyttämiä hedelmiä, joita kaupungin marketeissa ja kaupoissa ei näy. Tiedustelin toki myyjäpojilta hedelmien nimeä, mutta en saanut vastauksesta tolkkua. Vastaushan riippuu täysin myös siitä, mitä maan monista heimokielistä myyjä puhuu.

Kysyin eräässä Facebook-inforyhmässä hedelmän nimeä ja käyttötapoja. Sain useita vastauksia: rava (Nampulan maakunnassa), mazamela (Sofalassa), madokhomela (Inhambanen maakunnassa), mukanga, mungu, madlokomelo (shonan kieliryhmissä), ndlokomelo, mbimbi, rubber vine fruit, mawungwa, takamela, landolphia, strychnos madacasgariensis, monkey orange...  Lisäksi se kasvaa hieman erilaisena monessa maassa. Rakkaalla lapsella on monta nimeä!

Kotona halkaisin hedelmän. Avatut puolikkaat toivat mieleen passiohedelmän, mutta toisin kuin siinä, suurin osa täytteestä paljastui koviksi, kookkaiksi siemeniksi, joiden ympäriltä hedelmäliha imeskellään.

Hedelmä oli siis melko hankala syödä. Lisäksi sen kuoresta pisaroi valkoista, liimamaista tököttiä, joka oli vaikea saada paidasta pois. Selvittelimme asiaa, ja tökötti oli kuin olikin liimaa: rubber vine -kasvi tuottaa tietysti lateksia!


Luomu-Erikeeperiä.

Yhtäkkiä olin ajatuksissani Belgian pahamaineisen kuningas Leopold II:n ja hänen 1800-luvun lopun Kongoon sijoittuneen raa'an kumi-imperiuminsa pyörteissä.

Leopoldin väkihän katkoi orjuuttamiltaan kongolaisilta kädet, jos kuminkeruu ei sujunut tarpeeksi sujuvasti. Afrikan kumi tiesi monille paikallisasukkaille vähintäänkin invaliditeettia ellei kuolemaa. Ahneen Leopold II:n hirmuhallinto on kauheimpia lukuja Belgian, Kongon ja ylipäänsä kolonialismin historiassa. En osannut odottaa, että kohtaisin etäisiä kaikuja siitä Macanetassa! Tähän asti kumipuu oli ollut etäinen sana historian kirjoissa. Nyt sen kaukainen Mosambikin pikkuserkku jätti valkoisen vanan oman keittiöni pöydälle.

Hedelmä ei olisi tarvinnut karvasta historiaa mausteekseen. Maku oli sellaisenaan todella hapan. Tuntui siltä kuin imeskelisi ekstratujua Brainblasters-karkkia (lasteni suosikki). Olin saanut inforyhmässä myös maustamisohjeita. Joku lisäsi siihen sokeria, toinen suolaa, kolmas piripiriä. Kerrottiin, että hedelmän voi kuivattaa auringossa ja vaihtoehtoisesti myös pakastaa ja syödä mehujään tavoin.


Inforyhmässä ehdotettu monkey orange -sana toi mieleeni toisen paikallisen hedelmän, monkey appleksi eli apinanomenaksi kutsutun ison vihreän hedelmän, jonka paikallisen nimen olen jälleen kerran unohtanut (poikani oli syönyt niitä luokkaretkellä Etelä-Afrikassa ja tiesi käyttää monkey apple -sanaa, kun näimme samaisia hedelmiä puussa Bilenessä).

Apinanomena maistuu apinoille ja muillekin villieläimille, ja kyllä sitä ihmisetkin syövät. Ostin sellaisen kerran uteliaisuuttani Maputon keskustorilta, mutta en toista kertaa, sillä isojen siementen takia sekin oli vaikea syödä eikä varsinainen herkku muutenkaan.

Pyöreän monkey applen kova, liukas kuori oli haastava halkaistava, ja muistan, että nähdessään minut sen kimpussa kodinhoitaja kiirehti hätiin huutaen "varokaa sormianne!" ja leikkasi sen kahtia sen parilla harjaantuneella iskulla.

Monkey apple -puu on eteläisessä Afrikassa yleinen. Kuten täällä aina, sen jokainen osa hyödynnetään. Puun juurista saa lääkettä muun muassa keuhkoputkentulehduksen ja kipeiden korvien hoitamiseen, lehdistä keitetään hauteita silmien lääkintään tai imettävien äitien maidoneritystä lisäämään ja kovista kuorista valmistetaan koriste- ja käyttöesineitä sen lisäksi että hedelmäliha koverretaan pois ja käytetään ruuaksi eri tavoin. Myös myrkyllisillä siemenillä on omat käyttötarkoituksensa muun muassa vastamyrkkyinä käärmeenpuremiin ja oksetusaineina.

Ehkä Mosambikin madokhomelankin siemenet ovat tujua tavaraa, sillä inforyhmän jäsenet neuvoivat pitämään pikkulapset siitä kaukana.

On tämä kuitenkin ehkä Suomen Brainblastereita terveellisempi vaihtoehto, sillä ainakin sen hedelmälihassa lienee c-vitamiinia sitruunahapon lisäksi.

Mutta hampaille se oli karkin tavoin karu kaveri. Sain hädin tuskin imeskeltyä yhden hedelmän sisällön. Suu kipeytyi ja toisen testiryhmäläisen hampaita vihloi seuraavana päivänä aika lailla, vaikka otimme ensiavuksi maitoa ja juustoa. En tiedä, olisiko sitä pitänyt vielä kotona kypsyttää.

Ehkä tämä Mosambikin luonnon antimien huippuhapan edustaja olisi parhaimmillaan mehujäänä ja pienen sokerilisän kera. Luulen kuitenkin, että vastedes jätän tämän lajin rauhaan, olivat myyjät millaisia paavonurmia hyvänsä.

Terkuin Lotta


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!