Futistähden ja presidenttien jalanjäljissä
Joulukuussa tekemäni Mafalalan kävelykierros oli yksi mielenkiintoisimmista kokemuksistani Maputossa tähän asti. Mafalala on elävä osa Mosambikin itsenäistymisen historiaa.
Mutta yksin sitä ei löytäisi, ja vaikka löytäisikin, sen kapeille, labyrinttimäisille kujille tuskin sukeltaisi. Jonkun pitäisi kutsua kylään. Minä olin varannut itselleni opastetun kävelykierroksen, joita Iverca-kulttuuriyhdistys on pitänyt jokusen vuoden ajan.
Pinkkiä pyykkiä kuivumassa Mafalalassa. |
Mafalala on yksi Maputon monista kaupunginosista, bairroista, ja yksi tärkeimmistä sikäli, että sieltä alkoi maan itsenäistymiseen johtanut vallankumousliikehdintä.
Toimittajat, oppositiopoliitikot, runoilijat ja muut taiteilijat sekä kansalaisaktivistit kokoontuivat ja keskustelivat siellä salassa 1960-luvulla. Heidän täytyi toimia näin, sillä Portugalin siirtomaavallan aikana Maputo, silloinen Lourenςo Marques, oli kahtia jaettu kaupunki.
Mafalalan merkitys on tajuttu. |
Sana caniςo viittaa ruokoihin, joiden kaltaisista materiaaleista köyhät saivat rakentaa majansa. Niiden piti olla hataria ja helposti tuhottavia siltä varalta, että valkoista Maputoa olisi haluttu laajentaa.
Lapset ihmettelevät omaa kuvaansa kävijän kamerassa. |
Portugalilaisten tyylikkääseen sementtikaupunkiin (vanhojen kuvien Maputo on erittin kaunis kaupunki) pääsi vain näyttämällä henkilökorttia, eikä pelkkä kortti riittänyt. Sen piti myös todistaa, että oli tulossa töihin alueelle (esimerkiksi siivoamaan, tarjoilemaan ja vartioimaan). Käytännössä valkoisten kaupunki oli kokonaan alkuperäisasukkaiden huoltama ja palvelema. Elintasoero oli jättimäinen.
Oli olemassa vielä kolmas luokka, assimilados. Se tarkoitti niitä alkuperäisasukkaita, jotka pystyivät osoittamaan, että he olivat omaksuneet portugalilaiset tavat, kielen ja uskonnon. Tätä (ja korkeaa maksua!) vastaan he saivat jonkinasteiset kansalaisoikeudet, ainakin paremmat kuin muilla mosambikilaisilla.
Yllättävä väriläiskä yhdellä pääväylällä. |
Assimiladot eivät saaneet tehdä tai opiskella, mitä halusivat, vaan ideana oli palvella siirtomaaisännän etua.
Kun portugalilaiset Mosambikin itsenäistyessä pakenivat maasta, kävi esimerkiksi ilmi, ettei maahan jäänyt käytännössä lainkaan lääkäreitä! Yksikään afrikkalainen ei ollut voinut tai saanut opiskella lääkäriksi.
Sorrettujen bairroissa kyti syvä tyytymättömyys.
Voimakkainta liikehdintä oli Mafalalassa. Eikä siellä ainoastaan puhuttu politiikkaa, siellä myös viihdyttiin. Mosambikilaisen marrabenta-musiikin katsotaan kehittyneen juuri Mafalalassa.
Tölkki kujien kulmassa kertoo, että lähimmästä asumuksesta voi ostaa olutta. |
2010-luvun Mafalala on yli 20 000 asukkaan sokkelomainen "lähiö", jolla on henkisesti rikas menneisyys, voimakas identiteetti ja, kuten niin monella maputolaisalueella, kauniisti sanottuna haastava nykyisyys.
Joku nimittäisi Mafalalaa slummiksi. Joidenkin mittapuiden mukaan se toki on sellainen. Toisaalta Maputossa koko slummin käsite tuntuu minusta hieman epäselvältä, suuri osa ihmisistä kun nyt vain sattuu asumaan meidän kriteereillämme äärettömän askeettisissa oloissa.
Lapset kiipeilevät rekan lavalla. |
Tuhannet asukkaat elävät esimerkiksi ilman omaa terveyskeskusta tai muita palveluja. Koulu sen sijaan on, ja kävelykierrosten tuloja on käytetty muun muassa koulun parantamiseen.
Mafalalan kujia. |
Tavallisena arkipäivänä huomiotaherättävintä oli hiljaisuus. Tunnelma oli rauhallinen ja yleisvaikutelma siisti. Järjestys pysyy hyvänä siksikin, ettei tavaraa kerta kaikkiaan ole kovin paljon.
Naiset kuljettivat kantamuksiaan tapansa mukaan päänsä päällä tai jynssäsivät pyykkiä vadeissa, ja lapset leikkivät millä voivat, pyörittivät autonrenkaita tai kiipeilivät autojen päällä. Me harvat vierailijat saimme kävellä rauhassa. Korkeintaan lapset tuijottivat peittelemättömän uteliaina, osa totisina, osa hymyillen.
Upea kioskiseinä |
Alla on Samora Machelin talo. Mafalalassa voi nähdä myös Joaquim Chissanon talon; heistä tuli molemmista myöhemmin Mosambikin presidenttejä.
Kuva on melko pimeä, mutta kun katsoo tarkkaan, voi erottaa maassa talon edessä istuvan pikkulapsen. Luulen, että hänen äitinsä oli pyykkipuuhissa hämärällä kujalla talon takana.
Huomaatko talon edustalla istuskelevan lapsen? |
Myös jalkapalloilija Eusébiolla on oma kadunpätkänsä. Hän syntyi Mafalalassa, mutta lähti jo teini-ikäisenä Portugaliin pelaamaan.
Tällainen on ihaillun futistähden nimikkokatu. |
Muutin Maputoon Berliinistä, jonka menneisyyden muurin jakamana kaupunkina jokainen tuntee. Kun saavuin Maputoon, entisajan diktaattorien ja kommunistien nimet katukylteissä olivat kuin tuulahdus Berliinistä, etenkin sen itäisistä osista - Marx, Lenin, Mao Tse Tung, Ho Tši Minh ja Engels ovat kaikki saaneet täällä omat katunsa, monien muiden (kyseenalaisten) suuruuksien kanssa. Tuntui, että vanhat kommunistit vainoavat minua - en saanut karistettua heitä kannoiltani, vaikka lähdin Berliinistä. Asunhan itsekin Kim Il Sungin nimikkokadulla.
En silloin vielä käsittänyt, että Maputon ja Berliinin yhtäläisyydet eivät rajoitu tähän (ja DDR-henkiseen arkkitehtuuriin).
Mosambikin kohdallahan surullista on myös se, ettei siirtomaavallan päättyminen merkinnyt uutta kukoistusta. Vuosia kestänyttä veristä itsenäisyystaistelua seurasi vielä pidempi sisällissota ja täydellinen kaaos. Niiden seurauksena Mosambik on yhä yksi maailman köyhimmistä maista. Ja elintasoerotkaan eivät varsinaisesti kadonneet.
Berliinin tavoin myös Maputo kertoo tukahdutettujen äänten ja jaetun kaupungin väkevää tarinaa, ja Mafalalan jälkeen olen katsonut sementtikaupunkia - sitä, jossa asun -, uusin silmin.
Puitteet olivat koruttomat, mutta esityksessä riitti vauhtia! |
Tanssijoilla oli rumpusäestys. |
Terkuin Lotta
Kävelykierroksia järjestävä Iverca-yhdistys on nimetty perustajiensa Ivanin, Erican ja Carlosin mukaan. Lisätietoja löytää yhdistyksen Facebook-sivulta tai osoitteesta www.iverca.org.